Ite haluttais kovasti mennä tolle Circuksen keikalle (kiertuepäivämäärät postauksen lopussa), mutta saas ny nähä, rahat vähä loppu tulevan joulun takia. :/ Ois siistii kyl!(:
Hurjasti onnee Superscarille sekä upeesta tilaisuudesta, kiertueesta että esikoisalbumista, joka julkaistaan 15.2! ;)
http://ylex.yle.fi/uutiset/popjuorut/superscar-singahti-himotuimmat-listan-ykkoseksi |
"SUPERSCAR HALLIKIERTUEELLE KESKI-EUROOPPAAN
ESIKOISALBUMI JULKAISTAAN 15.2.2013 SUOMESSA JA SAKSASSA
Tarttuvilla biiseillä huomiota herättänyt majorpop-yhtye Superscar lähtee maaliskuun alussa kiertämään Keski-Euroopan areenoja Sunrise Ave
nuen lämmittelijänä. Kiertue ei ole mikään pikkupyrähdys vaan sisältää yhteensä 14 keikkaa Keski-Euroopassa. Helmikuun alussa kiertuetta ja Superscarin esikoisalbumin julkaisua pohjustetaan vielä kolmella isolla Suomen-keikalla.
Edessä on tuoreelle suomalaisbändille harvinainen näytönpaikka, sillä Superscar pääsee soittamaan Berliinin Columbiahallen ja Amsterdamin Melkwegin kaltaisiin legendaarisiin tuhansien henkien saleihin. Televisiokampanjalla mainostettavan kiertueen ennakkomyynti on lähtenyt vilkkaasti käyntiin ja yhteenlasketun yleisömäärän odotetaan nousevan yli 45 000:een.
Superscarin laulaja-kitaristi Otto Iivari ei haastetta säikähdä.
"Vuosi sitten lämmittelimme Lovexia heidän kiertueellaan Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Meille oli päivänselvää, että takaisin on päästävä ja pian."
Superscar on herättänyt Saksassa myös levy-yhtiöiden mielenkiintoa. Yhtye päätyi valitsemaan yhteistyökumppanikseen Remote Musicin, joka on aiemmin julkaissut Saksassa muun muassa Poets of the Fallin levyjä.
"Vahva livepresenssi ja poikkeuksellisen iskevät biisit vakuuttivat meidät Superscarin valtavasta potentiaalista", sanoo Remote Musicin toimitusjohtaja Oliver Wand.
Superscarin omaa nimeä kantava esikoisalbumi julkaistaan 15.2.2013 sekä Suomessa että Saksassa. Sen on tuottanut Jonas Olsson (mm. Disco Ensemble, Deep Insight, Jannika B).
"Albumin ensimmäiset kappaleet on sävelletty jo vuonna 2008. Levyllä kuuluu hyvällä tavalla se, että sitä on tehty pitkällä aikavälillä. Jonas sai puristettua tuottajana bändistä oleellisimman esiin", Otto sanoo.
Albumilta on jo kuultu esimakuna Neon Lights -ep, jonka nimiraita on parhaillaan Suomessa NRJ:n tehosoitossa. Superscarin aiemmat singlet ja videot ovat pyörineet myös YleX:llä, Voicella ja MTV:llä.
Neon Lights -singlellä ja -ep:llä annetaan alkuvauhtia albumijulkaisulle myös Saksassa, missä ne tulevat kauppoihin tammikuun alussa.
"Lisensointi Saksaan on meille henkilökohtaisesti suurimpia juttuja, joita urallamme on tullut eteen. Nyt alkaa oikeasti tapahtua!"
Superscarin ennakkotunnelmia kiertueesta voi aistia Otto Iivarin äidilleen lähettämästä videotervehdyksestä:http://www.youtube.com/watch?v=tOghJKkz928
BIG BAND THEORY TOUR:
6.2.2013 - Lahti (Sibeliustalo)
8.2.2013 - Turku (Logomo)
9.2.2013 - Helsinki (The Circus)
2.3.2013 - Kiel (Sparkassen Arena)
3.3.2013 - Berlin (Columbiahalle)
5.3.2013 - Braunschweig (Stadthalle)
6.3.2013 - Bremen (Pier 2)
7.3.2013 - Essen (Grugahalle)
9.3.2013 - Amsterdam (Melkweg)
10.3.2013 - Luxembourg (Den Atelier)
11.3.2013 - Heilbronn (Harmonie)
12.3.2013 - Fürth (Stadthalle)
14.3.2013 - Zürich (Maag Event Hall)
15.3.2013 - München (Tonhalle)
16.3.2013 - Wien (Gasometer)
18.3.2013 - Prague (Palace Acropolis)
19.3.2013 - Dresden (Eventwerk)
TIEDOTUS JA HAASTATTELUPYYNNÖT:
Janne Flinkkilä
janne.flinkkila@jiffel.ocm
+358 (0) 440 755 525
LEVY-YHTIÖ:
Jiffel Records
www.jiffel.com
JAKELIJA:
Universal Music Finland
www.universalmusic.fi
OHJELMATOIMISTO:
Redberg Agency / Juha Juoni
juha.juoni@redberg.fi
+358 (0) 500 904 932"

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti