Mä en tiiä miten näin on käyny, mutta kävi kuitenki. Sillon joskus ku Studio Killers julkas sen Ode to the Bouncer -biisin, mä melkeen vannoin ikuista sotaa tota bändiä kohtaan. Mä en yksinkertasesti voinu sietää biisiä. Mutta sitten mä näin sen biisin videon. ...ja inhonsin biisiä vielä lisää jos se vaan oli mahollista. Siis ei vaan niinku toiminu, ärsyttävä renkutus ja musiikkivideo ärsyttävän näkönen, ärsyttävät värit ja ne hahmot ärsyttävästi tehty ja kaikkee.
Inho siis julistettu bändiä kohtaan. Ja sitte nää julkas tänä kesänä tän Jenny-biisin. Ja siihen sit taas mä rakastuin kerrasta! Ihan mielettömän hyvä biisi, toimiva tanssibiisi, kiva laulaa mukana. Jenny iski kyllä heti. Mulle ees tullu mieleenkään, et "ainii mähän inhoon tätä bändiä". Tästä taas nähään täydellinen esimerkki siitä, että sama bändi voi tehä hyvin erilaisia tunteita herättävää musaa, ei pitäis kerrasta inhota jotain.
Mutta sen verta opin, että Jennyn musavideoo mä en haluu nähä! :D
Jenny
Toinen on kans, et joskus joku biisi vaatii enemmän kuuntelukertoja, kerrasta ei koskaan pitäis sanoo, ettei tykkää jostain. Tätäkin on käynyt allekirjoittaneelle monesti. Ei saa tuomita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti