http://fuusio.vaasa.fi/kulttuuri-ilmioeitae/173-numero-kasikolme-valloittaa-positiivisuudellaan
Numero Kasikolme valloittaa positiivisuudellaan
Numero Kasikolme on suomenkielistä poprockia soittava bändi, joka pyrkii positiivisella musiikillaan erottumaan muista suomalaisbändeistä. |
Tamperelaisbändi sai alkunsa vuonna 2009 Vesa Holmalan ja Juke Järvensivun yhteisten musiikkiprojektien myötä. Vesa ja Juke alkoivat äänittää levylle tekemiään kappaleita, joista hyvin nopeasti syntyikin ensimmäinen EP nimeltään L-kirjain. Masi Lammelan ja Niko Hakalan liittyessä bändiin myöhemmin tunsivat kaikki neljä toisensa jo suhteellisen hyvin. ”Meillä on homma toiminut aina erittäin hyvin. Suurimmalla osalla bändin jäsenistä oli soittokokemusta muista bändeistä, ja lähdimmekin pohjimmiltamme tekemään vain musiikkia kiertäen kaikki rock-kliseet hotellihuoneiden hajottamisesta ja muusta sellaisesta. Meillä on hyvä porukka ja bändiä voisikin kuvailla rauhalliseksi ja aurinkoiseksi”, Masi sanoo.
Numero Kasikolme julkaisi keväällä toisen EP:nsä, joka kantaa nimeä Velipoika. Kyseistä EP:tä tehdessä alkoi bändille muodostua se "oma juttu". Kasikolmosten mukaan kahden EP:n ero on kuin yöllä ja päivällä: Puolet bändistä puuttui L-kirjainta tehdessä, ja se olikin vain eräänlainen promolohkaisu. Velipojasta taas voi kuulla sen, mitä Numero Kasikolme on oikeasti.
Kuntavaalit nimen takana
Numero Kasikolme on hämmästystä herättävä bändin nimi, jonka takana on mielenkiintoinen tarina vuoden 2008 kuntavaaleista. ”Erään hämeenkyröläisen kuntavaaliehdokkaan pyynnöstä olimme soittamassa covereita. Illan päätyttyä kysyimme ehdokkaalta, josko hänellä olisi ideoita bändin nimen suhteen. Vastaus oli, että eikö hänen vaalinumeronsa, 83, olisi hyvä bändin nimeksi”, Vesa kertoo. ”Kyllä me myöhemmin porukalla mietittiin nimen vaihtoa, mutta nimi pysyi Nro.83:na erilaisuutensa ja mielenkiintonsa vuoksi. On todella pieni todennäköisyys, että maailmasta löytyisi toinen samanniminen bändi”, Masi lisää. Muutama kuukausi sitten bändin jäsenet päättivät kuitenkin vaihtaa Nro.83:n kirjoitusasun Numero Kasikolmeen muun muassa selkeyden vuoksi.
Positiivisella musiikilla kohti tulevaisuutta
Useista muista suomalaisbändeistä poiketen on Numero Kasikolmen musiikki hyvin duurivoittoista. Musiikin positiivisuus näkyy duuriasteikon lisäksi myös esimerkiksi Velipoika-EP:n sanoituksissa, joista vastaa laulaja itse. ”Eihän tietenkään ole aina helppoa kirjoittaa positiivisia sanoituksia, mutta saa kyllä kiittää omaa elämää, että niitä syntyy. On todella vaikea tehdä positiivista tekstiä, jos elämä menee päin seiniä”, Vesa sanoo. Numero Kasikolmen biiseissä on myös usein vahva tarinankerronta, joka antaa syvyyttä biiseihin. Ja vaikka itse tarina olisikin surullinen, löytyy sanoista kuitenkin aina pieni toivon kipinä.
Velipoika-EP:n myötä on bändi saanut valtavan joukon uusia kuulijoita. EP:n nimikkobiisiä, Velipoikaa, on soitettu radiossa jonkin verran, ja se on soinut YleX:llä ”Viikon tehona”. Velipoika onkin bändiltä ensimmäinen radiosoittoon noussut kappale. Numero Kasikolme on saanut lisää näkyvyyttä myös keikkojen myötä. Pojat keikkailevat suurimmaksi osaksi Tampereen seudulla, mutta muuallakin keikkoja on silloin tällöin. Esimerkiksi marraskuussa bändi esiintyy Helsingissä ja joulukuussa Turussa. Bändin pojat keikkailisivat mielellään muuallakin Suomessa, mikä ei kuitenkaan ole aina kovin helppoa. ”Vieraille paikkakunnille on aina hiukan vaikea lähteä, mikäli meitä ei tunneta siellä. Vaikka street team saakin meidän bändille paljon näkyvyyttä mm. jakamalla flyereita, ei se kuitenkaan aina riitä”, Masi kertoo.
Laulajan ja rumpalin keskustelu kääntyykin siihen, miten vähän bändeillä nykyään on street teameja, ja siihen, miten etuoikeutettu bändi on, kun sillä on street team. ”Jos kuvitellaan tilanne, jossa Numero Kasikolmella ja kahdella muulla tuntemattomammalla bändillä olisi keikka Tampereella, ja Facebook katkaistaisiin, niin meidän keikka saisi ehdottomasti parhaan näkyvyyden street teamin ansiosta. Hyvin toimiva street team on erittäin tärkeä asia bändille”, rumpali sanoo.
Numero Kasikolme on äänittänyt paljon uusia biisejä, joista esimerkkeinä mainittakoon ”Hei Rakkaus” ja ”Sinä oot minä”. Bändiltä onkin mahdollisesti odotettavissa uutta materiaalia levyn tai EP:n muodossa. Vesa ja Masi miettivät bändin tulevaisuutta ja toivovat, että kymmenen vuoden päästä kesällä bändillä olisi pienimuotoinen festari- ja klubikiertue, jossa mukana olisi erilaisia jousisoittimia sekä torvia. Bändi kehittyy jatkuvasti, eikä kukaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivottavasti siihen kuitenkin sisältyy valtava määrä uutta musiikkia ja paljon keikkoja.
Kasikolmen kokoonpano
Vesa Holmala - laulu
Juke Järvensivu - kitara
Niko Hakala - basso
Masi Lammela - rummut
Teksti ja Kuvat: Riikka Paloluoma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti