Heinäkuun alkupuolella Aamulehti kertoi, kuinka Tampereen kaupunki on tulevan vuodenvaihteen jälkeen sulkemassa Onkiniemen Sukkatehtaan sekä Tammelan Pohjolankadun bändikämpät tulevien rakennusprojektiensa tieltä. Aihe on kaupungissa valitettava kestosuosikki: muutama vuosi takaperin ääntä pidettiin muun muassa Pyynikin Trikoon tilojen puolesta. Mitkään vetoomukset tai mielenilmaukset eivät kuitenkaan tunnu kaupunkimme päättäjiin tehoavan.
Yli 15 vuotta punkrockin parissa harrastelleena osapäivämuusikkona olen harjoittanut taitojani melkein kaikilla Tampereen tunnetuimmilla treenikämpillä. Tilojen viihtyvyys ja soveltuvuus vaihtelevat, mutta yhteistä lähes kaikille kämpille on oman aktiivisuuden suora vaikutus homman onnistumiseen. Usean bändin soittajista koostuvalla porukalla olemme viimeksi muuttaneet hylätyistä luolista melko laadukkaiksi soittotiloiksi viimeksi kaksi huonetta mainitusta Pohjolankadun talosta, sitä ennen taas vanhan rautatieläisten seuraintalon Morkun kellarin. Mutta mihinkään ei sovi ajatellakaan asettuvansa taloksi – Tampereen kaupungilla kun on outo vimma repiä maan tasalle kaikki, mikä muistuttaa edes etäisesti omaehtoista kulttuuritoimintaa. Senioriasuntoja ja muuta uudisrakentamista elävä kaupunki toki tarvitsee, mutta pienellä harkinnalla tämän ei tarvitsisi aina tapahtua kulttuurin kustannuksella.
Bändikämpän menettäminen on omalle yhtyeelleni harmillinen takaisku, sillä uudet tilat ovat kiven alla: Kaupunki tarjoaa eioota, ja yksityisellä puolella esteenä on usein joko vuokrattavien tilojen soveltumattomuus metelöintiin tai vuokranantajan ennakkoasenteet muusikkoja kohtaan. Nykyistä kämppää olemme vuokranneet useiden bändien jäsenistä koostuvalla porukalla, mikä on paitsi pitänyt kulut aisoissa, myös mahdollistanut kokonaan uusien musiikkiprojektien toteuttamisen – siis toiminut uutta kulttuuria luovana voimana. Lisäksi aktiivisesta toiminnasta on ollut kaupungillekin hyötyä: Pohjolankadulla olemme pitäneet osaltamme paikat siisteinä ja vahtineet paikkoja myös varkauksien ja ilkivallan varalta. Vastaavien tilojen löytäminen koko porukalle onkin todella hankalaa, etenkin kun vähistä tiloista joutuu kilpailemaan muiden omilta kämpiltään potkittujen bändien kanssa. Eikä meitä vanhoja äijiä mihinkään nuorisotiloillekaan päästetä.
Juhlapuheissa Tampere esiintyy mielellään kulttuurikaupunkina, jolle lehdissä poseeraava Jonne Aaron tai muu tunnetumpi oman kylän muusikko toimii hyvänä käyntikorttina. Ikävämpi tosin, että Jonnen kipparoima Negative kuuluu sekin niiden kymmenien tamperelaisbändien joukkoon, joita Tampereen mallissa uhkaa kodittomuus. Että mistäs meinaatte ottaa Manse-rockinne tulevaisuudessa? Toimiva treenikämppä on aktiiviselle bändille elinehto – särökitaroita ei soitella olohuoneessa eikä rumpusettiä säilytetä kellarikomerossa. Säännöllinen keikkailu lisää vaatimuslistaan sen, että tiloihin on usein päästävä sisään aamuviideltä, kun yöhuoltisten eväillä ja bensaliksoilla tehty viihdytysreissu vaatii kotimatkan päätteeksi vielä kaluston roudaamisen takaisin sisätiloihin. Tämä sulkee tuntiliksoilla toimivat ”bändihotellit” pois vähien vaihtoehtojen joukosta.
Olisi mukavaa, jos minäkin – kolmekymppinen ex-nuori veronmaksaja – saisin harrastaa jotain, etenkin kun en sen eteen ihan kamalasti mielestäni vaadi. Riittää, että jokin huone jossain Tampereen vanhasta käytöstään poistetussa pytingissä, jonne vielä tulee sähköä ja vettä, saisi olla käytössämme ilman jatkuvaa huolta tulevaisuudesta. Säännöllinen vuokranmaksu ja tilojen kunnossa pitäminen kyllä onnistuvat. Pallo on vahvasti Tampereen kaupungin hallussa.
Teksti: Mikko Suikkanen, tamperelainen opettaja ja Vapaa Maa-punkbändin laulaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti